lauantai 3. tammikuuta 2015

Tilinpäätös, osa 1.

Vuoden 2014 tilinpäätös osa 1.

Nyt on sitten joulun aika ja uuden vuoden odotus ohitse ja elämme vuotta 2015 ja on aika tehdä pieni katsaus elämääni vuonna 2014. Vuoden aikana on tapahtunut PALJON, niin henkisellä polullani kuin sijaisperheenäkin.

Tässä blogissani oli alunperin tarkoitus kertoa myös sijaisperheestämme, mutta jotenkin nämä muutamat bloggaukseni ovat käsitelleet vain henkistä matkaani. Senpä vuoksi aloitankin vuoden 2014 perkaamisen sijaisperhetoiminnastamme tässä osassa yksi ja sen jälkeen tarkastelen näitä henkisiä asioita myöhemmässä bloggauksessa.

Sijaislapset ja ELÄMÄÄ

Mieheni kanssa kävimme Pride-koulutuksen vuoden 2013 keväällä. Koulutus on käytävä, mikäli haluaa sijaisperheeksi. Koulutuksen jälkeen pääsimme tukiperheeksi neljäsluokkalaiselle pojalle. Sitten elokuussa 2013 saimme ensimmäisen sijaistyttären. Ja joulukuussa 2013 perheeseemme muutti kaksi veljestä, joten vuosi 2014 alkoi aika haipakalla tutustumalla uusiin perheenjäseniimme. Tammikuussa tapahtui lisää, sillä tukipoikanamme ollut poika muutti asumaan kokonaan meille. Perhseesemme kuului siis omien poismuuttaneiden aikuisten tyttärien lisäksi 11-vuotias biologinen tytär, 12-vuotias poika, 10-vuotias tyttö, 7-vuotias poika ja 3-vuotias poika. Nämä pienimmät ovat siis veljekset. Elikkä aikamoinen kokoonpano :)

Uusi vuosi oli erittäin jännittävää pienimmille pojille, sillä he eivät ilmeisesti aiemmin olleet katsoneet ilotulituksia. Molemmat olivat tiiviisti sylissä ja lähellä paukutusten aikaan. Muuten alkuvuosi sujui sujuvasti toisiimme tutustuessa ja sijaislasten totutellessa perheemme rutiineihin ja tapoihin (joka voi olla erittäin haastavaa). Kaikki sijaislapsemme ovat myös ns. erityislapsia, joten kevät sujui mieheltäni (joka on perheemme virallinen perhehoitaja) hyvin tiiviisti lasten psykiatrisella osastolla erilaisissa palavereissa. Alunperin erityislapsina meille tulivat kaksi vanhinta, mutta pienimmätkin ovat kokeneet noihin muutamiin ikävuosiinsa nähden jo aivan liikaa, joten terapian ja muun tuen tarvetta heilläkin on. Harrastukset eivät sentään vieneet kovinkaan paljon aikaa, sillä lapsosten piti ensin rauhassa totutella perheemme elämään. Ainoastaan sijaistyttäremme hevosharrastus kuljetutti hieman. Onneksi talli on tuossa kivenheiton päässä :)

Kevään sydäntä sykähdyttävin hetki oli se, kun sijaislapsemme alkoivat kutsumaan meitä isäksi ja äidiksi omasta aloitteestaan <3 Lukuunottamatta sijaistytärtämme, joka kuntoutui niin paljon vuoden aikana, että kotiutuksen aika koitti koulujen päättyessä toukokuun lopussa. Hän siis tiesi, että on meillä vain vähän aikaa, joten hän hieman jarrutti kiintymyssuhteen luomista. Oli aivan ihanaa kuulla palautetta yhteistyökumppaneiltamme siitä, miten erilainen nuori neitonen lähti takaisin kotiin, verrattuna siihen tyttöön, joka tuli meille. Toki lähdönhetki oli surullinen, sillä vuosi on kuitenkin pitkä aika ja tuntui kuin oma tyttö olisi lähtenyt maailmalle... Niin ja sinulle S; tiedän, että luet tätä blogiani: Olet todella ihana nuori tyttönen ja sinusta kasvaa todella ihastuttava nuori nainen ja aikuinen <3

Kesällä alkoikin sitten jalkapalloilut, toiseksi nuorin aloitti jalkapallon ja pieninkin kävi jalkapallokoulun. Kesällä oli hienoa, kun saimme olla koko ajan yhdessä ja lomamatka Kokkola-Cupin kautta Tampereen Särkänniemeen ja sieltä muutaman leirintäalueen kautta takaisin kotiin oli antoisa, mutta välillä myös hermoja raastava. Taisinkin tuolloin päivittää Facebookiin olevani onnellinen lehmän hermoista....

Elokuu oli jännittävää aikaa siinä mielessä, että pienimmäinen aloitti tarhan kuntouttavana toimintana ja vanhin poika aloitti täydet koulupäivät. Syksy onkin sitten kulunut aivan tavallista perhe-elämää vietettäessä, käyty koulua ja tarhaa, oltu yhdessä, harrastettu, iloittu, surettu, naurettu, riidelty. Kaikki perheenjäsenemme alkavat tuntea jo toistensa äärirajat eikä konflikteja synny enää niin paljon. Hankalin asia, jota on työstetty koko vuoden ajan on ollut väkivallattomuus, niin fyysinen kuin henkinenkin. Pojillamme on paha taipumus siirtää omaa pahaa oloa toisiin kohdistamalla, mutta pikkuhiljaa väkivallaton toiminta alkaa olla määräävämpi toiminta kuin väkivaltainen.

Joulun aika oli haasteellista erityisesti joulupukkiasioiden suhteen. Haluamme toimia tasapuolisesti kaikkien lastemme kanssa, mutta on hirveän vaikeaa, kun joku saa jonain muuna päivänä lahjoja, eikä voida tietää kuinka paljon vai saako lainkaan ja joku toinen saa muilta sukulaisilta lahjoja ja joku toinen ei saa mistään lahjoja. Mutta ehkä ensi jouluna nämä joulupukin apulaiset ovat jo hieman viisaampia tässäkin asiassa. Tänä uutena vuotena raketteja ei enää pelännyt kuin pienimmäinen, muut nauttivat uudesta vuodesta täysin rinnoin ja nykyisin 8-vuotiaan sanoin uudesta vuodesta: Tämä oli paras päivä ikinä!

Vuosi on ollut äärimmäisen rankka, koska perheemme sai käytännössä samaan aikaan kolme uutta perheenjäsentä ja toisten tavoissa on opettelua. Sijaisperhetoiminta on työtä, mutta työnä sitä ei voi todellakaan pitää, sillä sydän täytyy avata täysin ja lapsia täytyy rakastaa aivan kuin omia lapsia. Mutta siitä huolimatta työnä ajateltuna tämä toiminta on 24/7 toimintaa ja korvaus jatkuvasta "työssäolemisesta" on olematon. Jos tarvitsisikin vain olla lasten kanssa, mutta kun lisäksi tulee miljoonittain erilaisia palavereja ja verkostoon kuuluvien lasten biologisen suvun kanssa toimiminen. Verkostomme kasvoikin noin sadalla ihmisellä tänä vuotena! Verkostosta saimmekin vuoden parhaan palautteen joulun aikaan, kun erään poikamme biologinen ukki ja setä lähettivät meille Interfloran kautta joulukukan kiittäen lapsen hyvästä hoidosta <3

Mutta rankkuuden lisäksi kolikon toisena puolena on se, mitä lapset antavat. Heiltä saa aivan mahtavan paljon, parasta on ollut tuo äidin ja isän arvon saaminen ja se, kun lapset halaavat ja sanovat: Minä rakastan sinua äiti <3

Sydämmiimme ja kotiimme mahtuisi lisääkin sijaislapsia. Ihanaa on, jos lapset alueellamme pystyvät olemaan omissa kodeissaan ja saavat elää lapsina, mutta olemme erittäin kiitollisia, jos meille annetaan lisää sijaislapsia.  Meillekään ei ole tarjottu yhtään lasta koko vuoden aikana, joten voisi luulla, että tilanne lastensuojelussa on hyvä. En usko tilanteen olevan kuitenkaan aivan niin auvoinen. Sen osoittavat myös esimerkiksi Kuopion lapsisurmat. Sosiaalitoimella ei vain ole riittävästi resursseja hoitaa lastenhuollon asioita täysin, joten piilossa, suljettujen ovien takana tapahtuu paljon ja lapsia kärsii... Pyydänkin enkeleitä ja valoa kaikkiin perheisiin, joissa on rankkoja tilanteita meneillään <3 <3 <3

Ei kommentteja: